Rally-toko

Rally-toko on 2000-luvulla Yhdysvaloissa kehitetty laji, josta tuli Suomessa virallinen harrastuslaji vasta 2014. Rally-tokossa korostuu hyvä yhteistyö, iloinen asenne ja osaaminen. Laji on yhdistelmä agilityä, tokoa ja koiratanssia, mutta silti paljon helpompaa kuin miltä tuo kuulostaa!

Rhodesiankoira sopii rallyyn erinomaisesti, sillä siinä korostetaan hyvää yhteistyötä ja hyväämieltä ja se on tarpeeksi ketterä suoriutumaan erilaisista tehtävistä erinomaisesti. Vaikkakin radalla vaaditaan seuraamista ja tiivistä yhteistyötä, ei esimerkiksi katsekontaktin tarvitse olla kokoaikainen, vaan koira voi myös seurata ympäristöään. Lisäksi radalla saa kehua tai vaikkalaulaa koiralle ja ohjaukseen saa käyttää äänen lisäksi käsimerkkejä ja alemmissa luokissavaikkapa apuaskelia. Se on siis kilpailuihinkin mentäessä matalan kynnyksen laji aloittaa, mutta myös erinomaista puuhaa pelkästään vapaa-ajalle vaikkei kokeisiin osallistuisikaan.

Rally on erittäin hyödyllinen myös arjessa ja sen avulla saa helpotettua joitakin asioita, esimerkiksi taluttajan kiertämistä/puolen vaihtamista kesken lenkin, peruuttamista pois jostain tilasta, pysähtymistä eri asentoon pyynnöstä ym. Haasteellisen lajin rally-tokosta tekee sen pikkutarkat säännöt sekä radan seuraaminen kilpailtaessa. Radalla on kylttejä, joissa on määritetty tehtävät, jotka tulee suorittaa oikeassa järjestyksessä. Ennen kilpailun alkua rataan tutustutaan ja se kävellään läpi, vaikka viiteen kertaan ja tuomarilta saa tarkistaa askarruttavat seikat. Ohjaajan tulee olla perillä siitä, että esimerkiksi kokeessa voidaan koirakko hylätä, mikäli nenäliina tippuu taskusta tai käsi menee taskuun.

Mikäli lajista herää kysyttävää, voitte olla lajivastaavaan yhteydessä tai mennä rohkeasti suoraan alkeiskurssille. Rally-iloa kaikille!