Jalostustoimikunnan uutiset:
Rhodesiankoirien silmäluomiongelmatMaanantai 20.12.2021 Viimeisimmässä Ridgeback lehdessä "Jalostustoimikunnan kynästä" palstalla kirjoitettiin rhodesiankoirien silmäluomiongelmista. Silmäluomiongelmia esiintyy rhodesiankoirilla jonkin verran. Silmäluomiongelmat ovat perinnöllisiä. Luomen rakenneviat aiheuttavat koirille monesti huomattavaa haittaa, ne katsotaan siten kipua tuottaviksi silmäsairauksiksi. Suomen Kennelliiton linjauksen mukaan lievissä tapauksissa koiraa voi käyttää jalostukseen, mutta parituskumppaniksi on valittava vaivan suhteen mahdollisimman terve yksilö. Vakavia tapauksia sekä kirurgista hoitoa vaativat tai näkökyvyltään heikentyneitä yksilöitä, ei pidä käyttää jalostukseen. Eläinlääkäri voi antaa leikatun koiran omistajalle lausunnon toimitettavaksi esim. rotujärjestölle ja toivommekin, että rodun silmäluomitilanteen seuraamiseksi kasvattajat ja omistajat ilmoittaisivat koirilla esiintyvistä silmäluomiongelmista SRB:n jalostustoimikunnalle.
Koiran ulkomuotoon vaikuttavat operaatiot rajoittavat myös koiran osallistumisoikeutta näyttelyihin.
Lue artikkeli tästä. |