Tapahtumakalenteri

8.5.2021

Canicross -treenipäivä ja lajiin tutustuminenLauantai  8.5.2021
Canicross_copyright_Anni_Salminen.jpgTreenipäivien tarkoituksena tutustua koirajuoksuun eli canicrossiin. Treenipäivät sisältävät lyhyen teoriaosion canicrossista, valjaiden valinnasta ja koiran treenaamisesta. Tämän jälkeen tarkoitus lähteä treenaamaan käytännön juoksua koiran kanssa. Jokaisen koirakon kohdalla edetään omistajan ja koiran tason mukaisesti. Treenien kesto noin 3h.

Aiempaa osaamista/kokemusta lajista ei tarvitse. Päivän tarkoituksena on innostaa mahdollisimman monia monipuoliseen koirajuoksuun koiriensa kanssa.

Jos itseltä löytyy koiralle vetovaljaat sekä vetovyö -ja naru, on suotavaa ottaa mukaan. Paikan päältä saa myös vetovyön sekä vetonarun lainaan ja muutamia valjasvaihtoehtoja on myös paikan päällä.

Mukaan tarvitset koiralle vesikipon, raikasta vettä, herkkuja, lelun ja sään ollessa viileä suositeltavaa takki. Itselle mukaan juoksuun sopivat varusteet ja juotavaa.

Osallistujille tarjolla treenien päätteeksi kahvia ja pullaa.

Tapahtumaan voidaan ottaa mukaan max. 12 koirakkoa, jotta kaikille jää riittävästi treeniaikaa.
Koronarajoitukset huomioidaan tapahtumassa.

Missä: Hakkarin urheilupuisto, Urheilukatu 3, 37550 Lempäälä.
Milloin 08.05.2021  klo 13:00-16:30.
Osallistumismaksu: SRB:n jäsenille 10e, muille 15e. Maksu maksetaan SRB:n tilille.
Tilinumero: FI06 1247 3000 1018 52, Viitenumero: 9878
Vetäjät: Laura Anttila & Roope Reinikka

SRB:n jäsenille ilmoittautuminen alkaen 16.4.2021 muille 23.4.2021
Sitovat ilmoittautumiset maksukuitin kanssa sähköpostilla: laura.katariina.anttila@gmail.com 
Myös kysymykset tapahtumasta voi lähettää samaan sähköpostiosoitteeseen.

Kuva: Anni Salminen

15.5.2021

MH-kuvausLauantai  15.5.2021 - Sunnuntai 16.5.2021
Suomen Ridgeback -yhdistys järjestää koirien

MH-luonnekuvauksen 15.-16.5.2021 Mellilässä, Loimaalla.


Luonnekuvaajat: Heidi Kaatiala & Marjut Kautto
Testinohjaaja: Susanna Korpi tai Timo Mollberg
Koetoimitsijat: Laura Lamminsivu ja Anri Saarinen

SRB:n jäsenien omistamien rhodesiankoirien ilmoittautumisaika alkaa 15.3. klo 18.00, muiden ilmoittautumisaika alkaa 8.4. klo 18.00 ja päättyy 15.4.2021.

Ilmoittautumiset tapahtuvat ainoastaan lomakkeen kautta, joka avautuu tähän linkkiin:
https://forms.gle/T1XqZSc9NP3QRVui6
Muilla tavoilla tai ilmoittautumisajan ulkopuolella tehtyjä ilmoittautumisia ei huomioida.

Ilmoittautumismaksu SRB ry:n jäsenten omistamille rhodesiankoirille 65 €, muille 100 €.

Rajoitukset:
  • Osallistumisen alaikäraja on 18 kk. Yläikärajaa ei ole.
  • Kuvaukseen ei voi osallistua sairas tai heikossa kunnossa oleva koira, narttu, jolla on juoksu, eikä narttu 30 vrk ennen odotettua synnytystä tai 75 vrk synnytyksen jälkeen.
  • Kivesvikainen/ kastroitu uros saa osallistua.
  • Luonnetestin ja MH luonnekuvauksen välisen ajan tulee olla vähintään 42 vrk.
  • Luonnekuvaukseen osallistuvasta koirasta on oltava alkuperäinen rekisteritodistus mukana.
  • Koiramäärä on max 10 koiraa / päivä.
Koiralta ei vaadita mitään ennakkotaitoja, mutta se on kutsuttaessa saatava kytkettyä taluttimeen kahden (2) minuutin sisällä. MH-kuvausalue on metsän keskellä, joten välitöntä vaaraa irti rallattelevalle koiralle ei pääse syntymään.

Tervetuloa mukaan kuvaukseen koirasi kanssa! 
MH_testi_-_haalarilla_-_copyright_Satu_Laakso.jpg

22.5.2021

Canicross -treenipäivä ja lajiin tutustuminenLauantai  22.5.2021
Canicross_copyright_Anni_Salminen.jpgTreenipäivien tarkoituksena tutustua koirajuoksuun eli canicrossiin. Treenipäivät sisältävät lyhyen teoriaosion canicrossista, valjaiden valinnasta ja koiran treenaamisesta. Tämän jälkeen tarkoitus lähteä treenaamaan käytännön juoksua koiran kanssa. Jokaisen koirakon kohdalla edetään omistajan ja koiran tason mukaisesti. Treenien kesto noin 3h.

Aiempaa osaamista/kokemusta lajista ei tarvitse. Päivän tarkoituksena on innostaa mahdollisimman monia monipuoliseen koirajuoksuun koiriensa kanssa.

Jos itseltä löytyy koiralle vetovaljaat sekä vetovyö -ja naru, on suotavaa ottaa mukaan. Paikan päältä saa myös vetovyön sekä vetonarun lainaan ja muutamia valjasvaihtoehtoja on myös paikan päällä.

Mukaan tarvitset koiralle vesikipon, raikasta vettä, herkkuja, lelun ja sään ollessa viileä suositeltavaa takki. Itselle mukaan juoksuun sopivat varusteet ja juotavaa.

Osallistujille tarjolla treenien päätteeksi kahvia ja pullaa.

Tapahtumaan voidaan ottaa mukaan max. 12 koirakkoa, jotta kaikille jää riittävästi treeniaikaa.
Koronarajoitukset huomioidaan tapahtumassa.

Missä: Hakkarin urheilupuisto, Urheilukatu 3, 37550 Lempäälä.
Milloin 22.05.2021  klo 13:00-16:30.
Osallistumismaksu: SRB:n jäsenille 10e, muille 15e. Maksu maksetaan SRB:n tilille.
Tilinumero: FI06 1247 3000 1018 52, Viitenumero: 9878
Vetäjät: Laura Anttila & Roope Reinikka

SRB:n jäsenille ilmoittautuminen alkaen 16.4.2021 muille 23.4.2021
Sitovat ilmoittautumiset maksukuitin kanssa sähköpostilla: laura.katariina.anttila@gmail.com 
Myös kysymykset tapahtumasta voi lähettää samaan sähköpostiosoitteeseen.

Kuva: Anni Salminen

23.5.2021

Rally-tokon rotumestaruus Sunnuntai  23.5.2021 - Royal Canin Areena, Lieto
HUOM! Päivämäärä siirtynyt toukokuulle
Paikka: Royal Canin Areena, Lieto 

Rally-Toko_.jpgRhodesiankoirien rally-tokon rotumestaruus ratkotaan 23.5. Liedossa, TSAU ry:n virallisten rally-toko kilpailujen yhteydessä. Tuomarina toimii tänä vuonna Hannele Pirttimaa.

Kisassa on mukana kaikki luokat (ALO, AVO, VOI, MES). Samana päivänä järjestetään myös toinen rally-kisa (tuplakisat). llmoittautumistiedot löytyvät Virkusta sekä TSAU:n sivuilta: http://www.tsau.info/kilpailut/rally-toko-kisat/

Järjestävä yhdistys toivoisi rhode-porukasta muutamia talkoilijoita kisa-tehtäviin. Jos haluat tulla auttamaan, laita viestiä: saarinen.anri@gmail.com   

Rotumestaruuskisojen säännöt:

Koirakon saaman hyväksytyn tuloksen pistemäärä painotetaan luokkakohtaisella kertoimella ja mestaruuden voittaa eniten pisteitä saanut koirakko. Jos pisteet menevät tasan, voittaa kilpailun ylemmässä kilpailuluokassa kilpaillut koirakko. Jos voittaja ei vieläkään selviä, luokassaan paremmin sijoittunut koirakko voittaa.

Kertoimet:
ALO = 1
AVO = 1,06
VOI = 1,12
MES = 1,18