Friendship Trophy

Tämän kiertopalkinnon lahjoittivat Elina ja Miki Sandbacka vuonna 1993 rhodesiankoiransa Kingiza Balozin ”Bassen” muistoksi. Valittaessa Friendship trophyn saajaa huomioidaan seuraavia seikkoja: isännän ja koiran välinen hyvä suhde, yhteistyön iloisuus, koiran mielenkiintoinen persoonallisuus (esim. jekut/temput), mahdollinen uroteko, mahdollisten vaikeuksien voittaminen koiran ja omistajan välisessä suhteessa.
 
Palkinto on tarkoitettu nimenomaan sellaiselle koirakolle, joka ei ole niittänyt mainetta kisoissa tai näyttelyissä. Tällä palkinnolla halutaan tuoda esiin juuri ne rhodesiankoirat, jotka ovat meidän ilonamme ja perheenjäseninämme tai vaikka vain ns. ”sohvaperunoita”. Tarkoitus on muistaa, että koiramme ovat meille ennen kaikkea ilon lähteitä! Jokainen koira on omanlaisensa persoonallisuus.
 
Palkinnon on myöntänyt hallitus yhteistyössä Elinan ja Mikin kanssa vuodeksi kerrallaan. Muistoksi palkinnon saajat ovat saaneet kunniakirjan.

Friendship Trophy -koirakot

2005 Jonna MA Halli-Salminen ja Ikimba Obuko "Papu"
2004 Tiina Raijas ja Tarujen Majimoto "Masa"
2003 Kaisa Heinsalmi ja Aki Lindén ja Ngorongoro "Goro"
2002 Outi Kallio ja Bawabu Runako Rezene "Roby"
2001 Mikko Pakula ja Ikimba Peponi "Frodo"
2000 Suvi Aalto ja Ikimba Nadra "Nadra"
1999 ei jaettu
1998 Jenny Pekkala ja Mbwasimba Mahiri Retta "Retta"
1997 Vappu Alatalo ja Lord-Calvert "Ville"
1996 Marja Mansukosi ja "Kerttu"
1995 Maria Björkas ja Malabari Chimba "Chimba"
1994 Kari Lestelin ja Kingiza Bayana "Jello"
1993 Marianne Gellin ja Mbwa Jike Shinda Moyo "Kimba"