Villen pokaali
| Villen Pokaalin on lahjoittanut v. 2002 Vappu Alatalo Villen (FinMva Lord-Calvert) pitkän ja aktiivisen agilitykilpauran päätyttyä. Kiertopalkinnon tavoitteena on kannustaa rhodesiankoiria ohjaajineen aktiivisesti ja tervehenkisesti harrastamaan agilityä. Villen pokaali jaetaan vuosittain sille rhodesiankoira-ohjaaja parille, joka kalenterivuoden aikana osoittaa harrastuneisuutta, hyvää urheiluhenkeä ja dogmanshippiä agilityn saralla. Villen Pokaali jaetaan kerran vuodessa vuodeksi kerrallaan helmikuun aikana edellisen vuoden suoritusten perusteella. Edellisen vuoden tilanne ei vaikuta valintaan. Valinta suoritetaan kalenterivuoden aikana virallisista kilpailuista saatujen tulosten perusteella. Mukaan otetaan koirakon kolme parasta tulosta riippumatta tasoluokasta - siis eri tasoluokkien tulokset ovat yhteismitalliset, kuitenkin niin että jos kahden koirakon tulos on tismalleen yhtä hyvä, vaativamman luokan tulos katsotaan paremmaksi. Myöskään sijoitus kilpailuluokassa ei vaikuta tulokseen. Ohjaaja itse lähettää Vapulle tuloksensa tammikuun aikana joko e-mailitse tai postitse. Tarkemmat pisteytyssäännöt kiertopalkintovastaavalta. Villen Pokaalin voittaja julkaistaan RR-lehdessä - mielellään kuvan ja agilityjutun kera, jotka ohjaaja toimittaa lehdelle. Säännot: 1) Pokaali jaetaan vuodeksi kerrallaan helmikuun aikana edellisen vuoden suoritusten perusteella. Edellisen vuoden tilanne ei vaikuta valintaan: pokaalin voi siis voittaa myös peräkkäisinä vuosina. 2) Vappu Alatalo tai kiertopalkintovastaava suorittaa valinnan kalenterivuoden aikana virallisista kilpailuista saatujen tulosten perusteella. 3) Mukaan otetaan koirakon kolme parasta tulosta riippumatta siita onko tulos hyppyradalta vai agiradalta. Agirotuun osallistumisesta saa viisi lisapistetta. 4) Ohjaaja itse lähettää tuloksensa tammikuun aikana sahkopostitse kiertopalkintovastaavan ilmoittamaan osoitteeseen seuraavassa muodossa: koiran nimi/ohjaajan nimi/kisapvm/paikkakunta/tuomari /virhepisteet/suoritusaika suhteutettuna ihanneaikaan/sijoitus kilpailuluokassa/luokkataso/agirotuun osallistuminen. 5) Laskennassa eri tasoluokkien tulokset ovat yhteismitalliset. Koirakon kolme parasta tulosta lasketaan yhteen virhepisteet erikseen ja ihanneaikaan suhteutettu suoritusaika erikseen. Jokainen miinussekuntti vastaa yhta pistetta. Jokainen ihanneajan ylityssekuntti vastaa yhta virhepistetta. Agirotupisteet lisataan koirakon miinusaikapisteisiin. 6) Koirakko jolla on vahiten virheita ja eniten miinusaikapisteita, voittaa. Jos lopputuloksessa kahden koirakon loppupisteet ovat tasoissa, vaativamman luokan tulos katsotaan paremmaksi. Jos koirat ovat vertailun jalkeen edelleen tasoissa, jaetaan ensimmainen sija. Voittajat sopivat keskenaan miten pokaali vaihdetaan kun puolet sen pitoajasta on kulunut. 7) Pokaalin voittaja julkaistaan RR-yhdistyksen lehdessä ja verkkosivuilla. Voittaja kirjoittaa agilityjutun lehteen jonka yhteydessä julkaistaan myös kuva voittajaparista. Ohjaaja toimittaa nämä lehdelle. Villen pokaalin voittajat: 2009 Harjaselän Osuuskauppias & Pia Harjuhahto yht. vp 0/ yht. aika 6,95 2008 Ikimba Tazamio "Mio", Om. Ilona Koski, Kasv. Marianne Gellin 2007 FIN CH & EST KVA (m) Ikimba Tukufu "Nando" Kasv. Marianne Gellin/ om.: Noora Husu 2006 2005 FIN CH & EST KVA (m) Ikimba Tukufu "Nando" Kasv. Marianne Gellin/ om.: Noora Husu 2005 Bawabu Pomoja Na Pendo "Doris" Kasv.Satu Laakso/ om.: Elina Rautio 2004 FIN & DK CH Bawabu Maradufu Mshaka "Rai" Kasv.Satu Laakso/ om.: Maaret Ridanpää & Timo Tuomi 2003 FIN CH Malozi Bahatika "Bahi" Kasv.Tuija Miettinen/ om.: Ilona Patajoki 2002 FIN CH Bawabu Mpenzi Mwezangu "Väinö" Kasv. Satu Laakso / om.: Niina Lukkariniemi & Antti Kangas
|