Rodun historia

Dr D. Livingstone, "Lähetyssaarnaajan matka Eteläisessä Afrikassa"
hottentot.jpg (72244 bytes)
Jo monta sataa vuotta sitten, kun ensimmäiset Eurooppalaiset saapuivat Etelä-Afrikkaan, käyttivät hottentotit rhodesiankoiraa muistuttavaa koiraa metsästyksessä. Selässä kasvava harjanne erotti sen selvästi muista koirista.

1800-luvun alussa kirjoitti kirkkoherra Isaac Taylor kirjassaan "Afrikkalaisia ja Amerikkalaisia kuvauksia" strutsinmetsästyksestä, jossa käytettiin koiria apuna. Ilmeisesti nämä koirat muistuttivat koiria, joita myöhemmin George McCall Theal kuvaili kirjassaan. Theal kirjoitti hottentottien metsästyskoirasta seuraavaa "... Se oli ruma otus, jolla oli sakaalin runko ja karvat selässä kääntyneenä eteenpäin, mutta se oli luotettava ja palvelusaltis koira".

Suurriistan metsästys oli 1800-luvulla erittäin suosittu Etelä-Afrikassa, erikoisesti alueella Limpopo-joen pohjoispuolella. Alue nimettiin myöhemmin Rhodesiaksi perustajan Cecil John Rhodesin mukaan. Metsästäjät ymmärsivät jo varhain hyvän metsästyskoiran mittaamattoman arvon. Kun he valitsivat metsästyskumppania, he valitsivat paikallisen koirarodun - hottentottien metsästyskoiran. Koiran, joka oli jo vuosikymmeniä ollut arvokas hottentoteille.

Frederick Courtenay Selous oli yksi monista metsästäjistä, joka asetti tämän harjaselkäisen koiran etusijalle. Viime vuosisadan loppupuolella hän vietti monta vuotta Matabele- ja Mashona-alueella etelä-Rhodesiassa ja kirjoitti kokemuksistaan ja seikkailuistaan. Selous'in kirjoituksissa käy hyvin ilmi, miten ihastunut hän oli koiriinsa, varsinkin koiraan nimeltä Bill - todellinen metsästäjäveteraani. Omistaja jopa pelasti koiran kerran joutumasta krokotiilin suihin. Ironista kyllä, Billin kohtalo oli kuolla muutamaa vuotta myöhemmin juuri krokotiilin hampaisiin.

Rhodesiankoiran alkuperästä ja sen metsästysominaisuuksista kirjoittaa "Rhodesian Ridgeback -yhdistyksen käsikirja", Salisbury, Etelä-Afrikka, seuraavaa: "Rodun alkuperää ei varmuudella tunneta, mutta on yleisesti oletettu, että rotu on sekoitus kuubalaista verikoiraa ja hottentottien metsästyskoiraa, josta viimeksi mainitusta rodusta on jalostunut vastakarvapiirto. Tämä yhdistelmä tuottaisi juuri rhodesiankoiran kaltaisen rodun, jolla on nopeutta, voimaa, rohkeutta ja uskomaton kyky metsästää villieläimiä.

Tätä koiraa kutsuttiin myös leijonakoiraksi, koska monet aikaisemmista suurriistan metsästäjistä huomasivat koiran olevan juuri parhaimmillaan leijonan metsästyksessä. Nimitys aiheutti sen, että ihmiset luulivat koiran tappavan leijonan. Jos hieman asiaa pohtii, ymmärtää, ettei mikään koira pysty voittamaan leijonaa kaksintaistelussa. Rhodesiankoira ärsyttää ja väsyttää leijonan, niin että metsästäjä pääsee lähietäisyydeltä ampumaan tarkan kuolettavan laukauksen. Kuitenkin, jotta koira voisi näin toimia vaaditaan siltä rohkeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja synnynnäistä kykyä - juuri näitä ominaisuuksia rhodesiankoirasta löytyykin.

Yleensä koirat metsästivät 3 - 5 koiran ryhmässä, joskus kuitenkin käytettiin vain yhtä koiraa. Jäljestäessä lauma jakaantui suurelle alueelle ja yksi koirista juoksi suoraan riistaa (ei aina leijonaa) kohti samalla kuin muut koira piirittivät riistaa. Tässä koirien todellinen kyky liikkua, tehdä äkkikäännöksiä sekä loikkia sivusuuntaan ja juosta pitkiäkin matkoja, tuli selvästi esille. Koirat työskentelivät itsenäisesti ja kehittyivät vuosien saatossa älykkäiksi, voimakasluonteisiksi koiriksi, joilla on erinomainen fysiikka.
natlgeo.jpg (44202 bytes)
"National Geographic" lehdessä (syyskuu 1944) ollut kuva rhodesiankoirista leijonanmetsästyksessä.
Kuvan on maalannut Walter W. Weber.
Huomaa vasemmalla oleva koira, joka näyttää väritykseltään tiikerijuovaiselta ja jolla on "valkoiset sukat" sekä kaulaan ulottuva valkoinen rintamerkki - tämä väritys ei ole hyväksytty rotumääritelmässä.

Suurriistan metsästäjä, kirkkomies Charles Helm toi mm. kaksi tällaista harjaselkäistä koiraa eteläisestä Afrikasta Rhodesiaan vuonna 1877. Hän jätti nämä koirat Cornelius van Rooyen -nimisen maatilanhoitajan ja suurriistan metsästäjän huostaan Mangween, lähelle nykyistä Plumtree-nimistä paikkaa. Francis R. Barnes Bulawayosta sai ensimmäiset harjaselkäiset metsästyskoiransa vuonna 1910 Graham Staceylta, joka oli puolestaan saanut omat koiransa Cornelius van Rooyenilta. Metsästäjät arvostivat koirien kykyjä suurriistaa metsästäessään ja ryhtyivät kasvattamaan näitä koiria metsästyskoirikseen. Metsästysaseiden kehittyessä ei rhodesiankoiraa enää tarvittu metsästyksessä ja koira sai uuden tehtävän vartiokoirana. Tehtävä, jonka se hoiti yhtä hyvin kuin metsästyksenkin.

RODUN HYVÄKSYNTÄ ETELÄISEN AFRIKAN KENNEL UNIONISSA

Vuonna 1922 Bulawayossa pidettiin kokous erään herra W.H. Peardin kotona. Kokouksessa keskusteltiin rhodesiankoiran tulevaisuudesta ja läsnä oli Francis Barnes ja hänen vaimonsa Isabelle (Eskdale Kennel), herra ja rouva Bob Dickson (Drumbuck Kennel), herra ja rouva W.H. Peard ja Eric Barnes (Francis ja Isabelle Barnesin poika).

Toinen kokous pidettiin Bulawayon näyttelyssä samana vuonna. Tähän näyttelyyn oli kutsuttu noin 20 koiraa. Koirat olivat hyvin vaihtelevantyyppisiä: oli pienikokoisesta tanskandogista bullterrierin kokoon, eri värisiä koiria, enimmäkseen kuitenkin punaisia ja tiikerijuovaisia. Turkin pituus ja laatu vaihteli lyhyestä pitkään ja karkeakarvaiseen. Eräs katsoja, B.W. Durham (ainoa all-rounder tuomari Rhodesiassa siihen aikaan) oli mukana valitsemassa viisi koiraa, joista poimittiin ne ominaisuudet, joita toivottiin rhodesiankoirassa olevan. Näiden koirien hyviä ominaisuuksia päätettiin siis käyttää pohjana rotumääritelmän laatimisessa. Muutamaa päivää myöhemmin herra F.R. Barnes laati rhodesiankoiran rotumääritelmän luonnoksen.

Rhodesian Ridgeback Club perustettiin vuonna 1924 ja vuonna 1926 Eteläisen Afrikan Kennel Unioni hyväksyi rhodesiankoirien rotumääritelmän herra Barnesin luonnoksen pohjalta. Rotumääritelmä on muutamia muutoksia lukuunottamatta edelleen voimassa.

Yhdistyksen vastuuntuntoinen työ palkitsi tekijänsä modernissa rhodesiankoirassa, jolla on kaunis ulkomuoto ja esi-isiensä valpas mieli - koira, jolla on tallella vielä kakki hottentottien metsästyskoiran ominaisuudet.

Ensimmäiset Leijonakoirat (Lion Dog) rekisteröitiin Eteläisen Afrikan Kennel Unionissa 18.9.1924. Nämä koirat olivat Grootedam Given (joissain lähteissä Gwen) ja Grootedam Leo. Nimi muutettiin Rhodesian Leijonakoiraksi 27.11.1924 alkaen (Rhodesian Lion Dog). Rhodesian Leijonakoira -nimeä käytettiin vuoden 1926 loppuun asti. Viimeinen tällä nimellä rekisteröity koira oli Eskdale Connie. Jumbo rekisteröitiin ensimmäisenä Rhodesian Harjakoirana (Rhodesian Ridgeback) 28.6.1928. Tätä rotunimitystä käytetään vielä tänäkin päivänä (suomeksi käännettynä rhodesiankoira). Tähän nimen muutokseen vaikutti Francis R. Barnes, yksi Rhodesian Ridgeback Clubin perustajajäsenistä. Barnes perusteli nimenvaihdosta sillä, että mikä tahansa koira voi olla Rhodesian Leijonakoira, mutta vain tällä nimenomaisella rodulla on harjanne eli "ridge" ja sen takia nimen tulisi olla "Rhodesian Ridgeback" eli "Rhodesian Harjaselkä".

Vuodesta 1924 vuoteen 1976 on rhodesiankoiria rekisteröity 10181 yksilöä Eteläisen Afrikan Kennel Unionissa, 5487 urosta ja 4694 narttua. Barnesin ensimmäinen koira "Eskdale Dingo" rekisteröitiin 16.3.1926, 11 vuotta koiran syntymästä. Samana päivänä Barnes rekisteröi myös 5 muuta rhodesiankoiraa. Nämä olivat Barnesin ensimmäiset ja viimeiset rhodesiankoirat, jotka hän rekisteröi.

Vuosina 1924 - 31 rekisteröitiin yhteensä 174 rhodesiankoiraa Eteläisen Afrikan Kennel Unionissa ja vuosina 1931 - 39 rekisteröitiin 150 rhodesiankoiraa.

Ensimmäiset "suuret" rhodesiankoirakennelit olivat

of Avondale	Mr T. Kedie-Law, Rhodesia
Viking	Mr Vernon H. Brisley, todennäköisesti aikansa parhaimpia kasvattajia, ja suuri vaikuttaja rodussa
Drumbuck	Mrs. L.M. Dickson, yhdistyksen perustajajäsen
Eskdale	Mr Barnes, yhdistyksen perustajajäsen
Khami	Mr. G Stacey
Rhodian	Mr A.J. Walker, tunnettu metsästyskoiristaan
of Lions Den	Mrs D.E. Strickland
Kumalo	Miss M.J.S. Vigne
Sipolilo	Arthur "Tractor" Smith, suuri metästäjä

viking.jpg (27762 bytes)
Vernon Brisley, Viking Kennel, koiriensa kanssa
Hutchingson's Encyclopaedia, 1935
Rhodesiankoirien rekisteröintimäärät kasvoivat Eteläisessä Afrikassa hitaasti ja luvut olivat huipussaan vuosina 1946 - 47 (989 u, 928 n), jonka jälkeen rekisteröintimäärät vähenivät. Vuonna 1958 rekisteröinnit putosivat jo alle 100 yksilön. Rekisteröintimäärät pysyivät pieninä vuosiin 1975-76 asti, jolloin määrät lähtivät jälleen nousuun, lähelle 1000 yksilön vuositasoa.

Lähteet:
RIDGED DOGS OF AFRICA, Mylda L. Arsenis, 1981
THE RHODESIAN RIDGEBACK, THE ORIGIN, HISTORY AND STANDARD, T. C. Hawley.
THE HISTORY OF THE REGISTERED RHODESIAN RIDGEBACK, Dr. Steph Potgieter, 1981
VERNON BRISLEY, Dr. Steph Potgieter, 1997
koonnut: Marianne Gellin