MEJÄ
Metsästysjäljestys
on verijäljen seuraamista haavoittuneen riistaeläimen
löytämiseksi. Toisin sanoen harrastuksen
perimmäinen tarkoitus ja idea on todellisessa tarpeessa;
koiraa tarvitaan jäljittämään
haavoittunut riista metsästyksen yhteydessä tai
vaikkapa hirvikolarin sattuessa. MEJÄ on koiran luontaisten
taipumusten toteuttamista ja hajuaistin
hyväksikäyttämistä.
MEJÄ on harrastuksena kirjaimellisesti
vertä, hikeä ja kyyneleitä, mutta
myös erittäin antoisa tapa tehdä
töitä koiran kanssa. MEJÄ on parhaimmillaan
täydellistä luottamusta koiraan ja vapautta antaa
koiran työskennellä itsenäisesti ja
toteuttaa itseään! Harrastuksena MEJÄ on
aikaa vievä ja pitkäjännitteisyyttä
sekä kärsivällisyyttä vaativa laji.
Tämä koskee sekä koiraa että
ohjaajaa. Mutta mikä onkaan sen upeampi tunne kuin saapua
koiran johdattelemana kaadolle, kun on itse ollut täysin
tietämätön jäljen suunnasta!
Väsynyt, mutta onnellinen koira, joka on saanut tehdä
ITSENÄISESTI töitä, on
miellyttävä näky kenen tahansa koiraihmisen
silmissä.
Sopiiko MEJÄ sitten omalle rhodesiankoiralleni?
Rhodesiankoiran alkuperäinen käyttötarkoitus
on vaatinut pitkälti samoja ominaisuuksia kuin MEJÄ;
hyvää vainua,
kärsivällisyyttä,
kestävyyttä ja kykyä itsenäiseen
työskentelyyn. Myös rhodesiankoirien luontainen
riistavietti antaa hyvät edellytykset
MEJÄ-harrastukselle. On kuitenkin muistettava, että
koirat ovat yksilöitä. Huippuunsa
pääseminen vaatii paljon työtä
sekä henkistä vahvuutta koiralta. Parhaimmillaan jopa
1400 metrin pituinen jälki vaatii koiralta suunnatonta
motivaatiota, kykyä pitkäjännitteiseen
työskentelyyn sekä luottamusta itseensä.
Mikään ei kuitenkaan estä harrastamasta
lajia koiran kuin koiran kanssa, vaikka kokeisiin osallistuminen ei
olisikaan tavoitteena! Jäljen pituuden voi
määritellä koiran motivaation mukaan, ja
"kaadoksi" jäljen päähän voi
"virallisen riistan" sijaan asettaa juuri sen, mikä on
koiralle mieluisinta, olkoon se sitten ruokakuppi, makupalat tai jokin
lelu. Pääasia että työskentely on
hauskaa ja motivaatio jäljestykseen säilyy!
MEJÄ-kokeissa on kaksi kilpailuluokkaa. Avoimessa luokassa
jäljen pituus on 900-1000 metriä, voittajaluokassa
1200-1400 metriä. Molemmissa veretykseen
käytetään 1/3 l verta, ja avoimessa luokassa
jäljen annetaan vanhentua vähintään
12 tuntia, voittajaluokassa vähintään 18
tuntia. Avoimessa luokassa makuita on kaksi (kulmissa),
voittajaluokassa puolestaan neljä. Lisäksi
voittajaluokassa on yksikulmista ns. katkokulma. Kaksi
ykköstulosta avoimesta luokasta vie koiran voittajaluokkaan.
Kun koira on saavuttanut 3 ykköstulosta voittajaluokasta
siitä tulee jäljestysvalio (JVA). Voittajaluokkaan
siirtymiseen ja valionarvoon vaaditaan myös
näyttelytulos (vähintään
laatuarvosana H). Ohjaaja kulkee vähintään
kuusi metrisen luistamatonta materiaalia olevan jälkinarun
päässä koirasta. Koiran varustukseen kuuluu
valjaat. Harrastusjäljestyksessä myös
kuristamaton kaulapanta on sopiva.
Mikäli mielit jonain päivänä
koirasi kanssa kokeisiin asti, on harjoittelu syytä toteuttaa
alusta asti oikein, ns. "taiteen sääntöjen
mukaan". MEJÄ-kokeissa on usein rajoitettu
osallistujamäärä, joten on lienee
selvää, että koe ei ole harjoittelupaikka.
Koirakon on oltava suhteellisen varma
jäjestäjä, ennen kuin kokeisiin kannattaa
lähteä. On hyvä myös varmistua,
että koira ei häiriinny
"ylimääräisistä" ihmisistä
jäljellä; kokeessa mukana on tuomari ja
jäljen tekijä. Kun olette valmiita - rohkeasti
mukaan! Laji vaatii myös omistajalta paljon. Koe vie aikaa
koko viikonlopun ja koiran ohjaaminen on tehtävistä
pienin. Lisäksi ohjaajan tulee tehdä korvaava
kilpailujälki, opastaa ja purkaa se. Joten ohjaajan olisi
hyvä harjoitella kompassin käyttöä
jo ennen kokeeseen osallistumista.
Millainen sitten on hyvä MEJÄ-koira? Hyvä
jäljestyskoira on kiinnostunut riistasta ja
verijäljestä. Se etenee rauhallisesti ja
keskittyneesti ja on jälkiuskollinen. Hyvä
jälkikoira ei hukkaa jälkeä toistuvasti ja
kulkee aina jäljen päällä, ei sen
sivussa. Hyvä koira osoittaa ohjaajalleen jokaisen makuun ja
lopulta jäljen päässä olevan kaadon
(hirvieläimen sorkka). Kaadolla koiran tulisi suhtautua
riistaan innostuneesti, ei kuitenkaan raadella tai
pelätä sitä. Koira ei
myöskään saa olla paukkuarka, sillä
jäljen päässä haavoittunut riista
on todellisisssa tilanteissa usein lopetettava. Kokeessa
laukauksensieto testataan ennen jäljestystä.
Kun aloitat rhodesiankoirasi kanssa MEJÄ-harjoittelun on
syytä muistaa muutama nyrkkisääntö.
Aivan ensimmäiseksi koiran tulee olla tottunut metsän
ääniin ja hajuihin. Mikäli siis mielit
harrastamaan pentusi kanssa MEJÄä, käy
mahdollisimman paljon metsälenkeillä erilaisissa,
mielellään riistarikkaissa maastoissa. Jotkut koirat
saattavat aluksi pelätä myös veren hajua.
Totuttaminen on hyvä aloittaa jo pentuna, ja useille
rhodesiankoirille tämä haju käykin varsin
tutuksi ja mieleiseksi tuoreiden liharuokien muodossa. Aluksi
jäljen pituus on syytä pitää
muutamissa kymmenissä metreissä, ja koiran ollessa
noin vuoden ikäinen, voidaan varsinainen lajiharjoittelu
aloittaa parin sadan metrin pituisilla jäljillä.
Alussa verta on syytä käyttää
reilummin ja jäljen vanhentumisaika kannattaa
pitää muutamissa tunneissa. Aivan tuoretta
jälkeä ei kannata tehdä, sillä
näin koira oppii helposti ilmavainuiseksi tuulen
levittäessä tuoreen veren hajua
ympäriinsä. Kun koira on tajunnut mistä on
kyse, voidaan jälkeä pidentää ja
ottaa mukaan myös kaarroksia. Myös jäljen
ikää kannattaa koko ajan pikkuhiljaa
pidentää. Mikäli koiran motivaatio hiipuu,
on heti palattava helpompiin tehtäviin ja varmistettava,
että koira ymmärtää mitä
sen toivotaan tekevän! Alussa koiraa kannattaa kehua ja
innostaa, kun se lähtee seuraamaan jälkeä,
mutta myöhemmin ohjaajan tulisi pyrkiä
täydelliseen hiljaisuuteen ja antaa koiralle
työskentelyrauha. Vastavuoroisesti yli-innokasta koiraa tulisi
jarruttaa heti jäljelle lähtiessä; sopiva
jäljestysvauhti on normaali kävelyvauhti.
Tärkeää on myös aina muistaa
osoittaa jälki koiralle samalla tavalla, esim. "Etsi
jälki". Ja lopussa kiitos seisoo, eli muista kehua
koiraasi!
Lisätietoa lajista saat yhdistyksen MEJÄ-vastaavalta lajivastaavien
yhteystiedoista.